Tapahtumat
Tammikuu 2026
Pori: Keskustelutukea psyykkisesti oirehtivien läheisille
Keskustelutuki on tarkoitettu kaikille, joilla on huoli läheisensä psyykkisestä voinnista ja mielenterveydestä.
Keskustelussa omainen voi käydä läpi elämäntilannettaan psyykkisesti sairastuneen tai oireilevan henkilön läheisenä. Keskustelutuessa voi puhua siitä, miten läheisen psyykkinen sairaus on vaikuttanut omaan elämään, millaisia ajatuksia se on herättänyt. Keskustelun tavoitteena on vastata omaisen tarpeisiin, joita ovat esim. psyykkisiin sairauksiin liittyvän tiedon saaminen, arjen ongelmatilanteissa selviytyminen ja omanhyvinvoinnin ylläpitäminen. Keskustelussa voidaan käydä läpi myös sitä, miten perheen lapset ovat kokeneet sen, että heille läheinen ihminen on sairastunut ja miten lapsille voisi kertoa tilanteesta heidän ikätasonsa mukaisesti. Keskustelutukea antavat työntekijät ovat ammattilaisia, joilla on vaitiolovelvollisuus. Keskustelut ovat luottamuksellisia ja maksuttomia.
Ajanvaraus: Suvi Tukkikoski p. 044 3036 282 tai [email protected]
Voit myös varata ajan kotisivuilta www.finfamisatakunta.fi yläpalkista kohdasta varaa aika
Paikka: FinFami Satakunta ry, Itsenäisyydenkatu 35 B 3. kerros Pori | Näytä kartalla
Pori: VERTAISTUKIRYHMÄ PÄIHDELÄHEISILLE
Vertaistuki tarkoittaa tukea, jota läheiset saavat, kun keskustelevat samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten (toisten omaisten) kanssa. Oma olo helpottuu, kun vertaistukiryhmissä huomaa, että on muitakin, joiden läheisellä on haasteita päihteidenkäytön kanssa. Vertaistukiryhmistä saa tukea mm. arkisiin pulmiin, joita läheisen sairastuminen päihderiippuvuuteen aiheuttaa sekä omaan jaksamiseen. Vertaistukiryhmissä saa paljon tukea ja tietoa jo pelkästään kuuntelemalla, heti ei itse tarvitse kertoa tilanteestaan. Vertaistuki auttaa sinua hahmottamaan omia rajojasi, löytämään sekä tervettä itsekkyyttä, että jaksamistasi lisääviä asioita. Vertaistukiryhmiä vetävät koulutetut ryhmänvetäjä vapaaehtoiset.
Vertaistukiryhmä päihdeläheisille.
Aika: ti 13.1.2026 klo: 18.00-19.30
Paikka: FinFami Satakunta ry, Itsenäisyydenkatu 35 B 3. krs| Näytä kartalla
Ilmoittaudu ryhmään: [email protected]
Lisätietoa: Nina Fisk p. 050 5487733 tai [email protected]
Lämpimästi tervetuloa!
Pori: SanatOn -ryhmä: elämäni tarinat – voimaa kirjoittamisesta
Kirjoittamisessa on voimaa! SanatOn -ryhmä on suunnattu kaikille mielenterveys- ja päihdeläheisille. Kirjoittamalla voit ilmaista ja käsitellä kokemuksiasi turvallisessa ja ymmärtävässä ilmapiirissä. Ryhmään osallistuminen ei vaadi aiempaa kokemusta kirjoittamisesta – tärkeintä on halu ilmaista itseään ja löytää sanojen voima.
Aika: to 15.1.2026 klo 17:00-19:00
Paikka: FinFami Satakunta ry, Itsenäisyydenkatu 35 B 3. krs.| Näytä kartalla
Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Suvi Tukkikoski p. 044 303 62 82 tai [email protected]
Pori: Itsetuhoisesti käyttäytyvien läheiset
Vertaistukea kaikille, joiden läheisellä esiintyy itsetuhoista käyttäytymistä. Itsetuhoisuus voi esiintyä eri tavoin. Vertaistuki auttaa jaksamaan arjessa!
Aika: ti 20.1.2026 klo: 18.00-19.30
Paikka: FinFami Satakunta ry:n toimisto. Itsenäisyydenkatu 35 B3 28100 Pori.
Ilmoittaudu ryhmään: https://link.webropol.com/s/itsetuhoistenlaheisetkevat26
Lisätietoa: Nina Fisk p. 050 5487733 tai [email protected]
Lämpimästi tervetuloa!
Kevätkauden avajaiset
Lämpimästi tervetuloa tutustumaan toimistoon ja tulevan kevään toimintaan kahvittelun lomassa sekä nouda itsellesi toimintakalenterin paperiversion. Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua ja voit piipahtaa kahville klo 14-19 välillä silloin kun sinulle sopii.
Aika: Keskiviikkona 21.1.2026 klo 14-19
Paikka: Itsenäisyydenkatu 35 B3 28100 Pori
Lisätietoa: Annika Valtanen puh. 044-545 4628 / [email protected]
PORI: VERTAISTUKIRYHMÄ Nepsyjen LÄHEISILLE
Vertaistukiryhmässä tapaat muita nepsyjen läheisiä, joiden kanssa voit jakaa ajatuksiasi ja kokemuksiasi. Vertaistuki keventää kuormaasi ja auttaa jaksamaan arjessa!
Oirehtiva henkilö voi olla perheenjäsenesi, ystäväsi tai kuka tahansa sinulle tärkeä ihminen. Hänellä ei myöskään tarvitse olla diagnoosia, jotta voit osallistua ryhmään.
Aika: to 22.1.2026 klo: 18.00-19.30
Paikka: FinFami Satakunta ry, Itsenäisyydenkatu 35 B 3. krs| Näytä kartalla
Ilmoittaudu ryhmään: https://link.webropol.com/s/nepsyporikevat26
Lisätietoa: Nina Fisk p. 050 5487733 tai [email protected]
Lämpimästi tervetuloa!
Ulvila: Vertaistukiryhmä puolisoille
Vertaistukea läheisille, joiden puoliso/kumppani oirehtii tai sairastaa psyykkisesti.
Aika: ma 26.1.2026 klo 18.00-19.30.
Paikka: Kohtaamispaikka Ulvilan olohuone, Friitalantie 18, Ulvila.
Ilmoittaudu: https://link.webropol.com/s/puolisotkevat26
Lisätietoja: Nina Fisk puh. 050-540 7733 / [email protected]
Rauma: Keskustelutukea Osmosen talolla
Keskustelutuki on tarkoitettu kaikille, joilla on huoli läheisensä psyykkisestä voinnista ja mielenterveydestä.
Keskustelussa omainen voi käydä läpi elämäntilannettaan psyykkisesti sairastuneen tai oireilevan henkilön läheisenä. Keskustelutuessa voi puhua siitä, miten läheisen psyykkinen sairaus on vaikuttanut omaan elämään, millaisia ajatuksia se on herättänyt. Keskustelun tavoitteena on vastata omaisen tarpeisiin, joita ovat esim. psyykkisiin sairauksiin liittyvän tiedon saaminen, arjen ongelmatilanteissa selviytyminen ja omanhyvinvoinnin ylläpitäminen. Keskustelussa voidaan käydä läpi myös sitä, miten perheen lapset ovat kokeneet sen, että heille läheinen ihminen on sairastunut ja miten lapsille voisi kertoa tilanteesta heidän ikätasonsa mukaisesti. Keskustelutukea antavat työntekijät ovat ammattilaisia, joilla on vaitiolovelvollisuus. Keskustelut ovat luottamuksellisia ja maksuttomia.
Aika: Maanantaina 26.1.2026 klo 13-20 välillä
Ajanvaraus: Suvi Tukkikoski p. 044 3036 282 tai [email protected]
Paikka: Osmosen talo, Alfredinkatu 5, Rauma| Näytä kartalla
Harjavalta: avoin Vertaistukiryhmä psyykkisesti oirehtivien henkilöiden omaisille ja läheisille
Vertaistuki tarkoittaa tukea, jota psyykkisesti sairastuneen läheiset saavat, kun keskustelevat samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten (toisten omaisten) kanssa. Oma olo helpottuu, kun vertaistukiryhmissä huomaa, että on muitakin, joiden läheinen on sairastunut tai oireilee psyykkisesti. Vertaistukiryhmistä saa tukea mm. arkisiin pulmiin, joita läheisen sairastuminen aiheuttaa sekä omaan jaksamiseen. Vertaistukiryhmissä saa paljon tukea ja tietoa jo pelkästään kuuntelemalla, heti ei itse tarvitse kertoa tilanteestaan. Vertaistuki auttaa sinua hahmottamaan omia rajojasi, löytämään sekä tervettä itsekkyyttä, että jaksamistasi lisääviä asioita. Vertaistukiryhmiä vetävät koulutetut ryhmänvetäjävapaaehtoiset.
Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua, tervetuloa!
Aika: ti 27.1.2026 klo: 18.00-19.30
Paikka: Harjavallan kohtaamispaikka, Harjavallan sairaala-alueen rakennus 7, Sairaalantie 14, Harjavalta
Lisätietoa: Nina Fisk p. 050 5487733 tai [email protected]
Lämpimästi tervetuloa!
Pori: avoin 60+ vertaistukiryhmä mielenterveysomaisille
Aika: 28.1.2026 klo 14.00 – 16.00
Paikka: Itsenäisyydenkatu 35 B 3 krs. | Näytä kartalla
Vertaistukea yli 60-vuotiaille, pitkään sairastaneiden läheisille. Vertaistuki auttaa omaisia jaksamaan arjessa.
Kukaan toinen ei voi ymmärtää yhtä hyvin omaisen tilannetta kuin toinen saman kokenut. – Omainen
Lämpimästi tervetuloa mukaan! Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Kankaanpää: avoin Vertaistukiryhmä psyykkisesti oirehtivien henkilöiden läheisille
Vertaistuki tarkoittaa tukea, jota psyykkisesti sairastuneen läheiset saavat, kun keskustelevat samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten (toisten omaisten) kanssa. Oma olo helpottuu, kun vertaistukiryhmissä huomaa, että on muitakin, joiden läheinen on sairastunut tai oireilee psyykkisesti. Vertaistukiryhmistä saa tukea mm. arkisiin pulmiin, joita läheisen sairastuminen aiheuttaa sekä omaan jaksamiseen. Vertaistukiryhmissä saa paljon tukea ja tietoa jo pelkästään kuuntelemalla, heti ei itse tarvitse kertoa tilanteestaan. Vertaistuki auttaa sinua hahmottamaan omia rajojasi, löytämään sekä tervettä itsekkyyttä, että jaksamistasi lisääviä asioita. Vertaistukiryhmiä vetävät koulutetut ryhmänvetäjävapaaehtoiset.
Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua, tervetuloa!
Aika: ke 28.1.2026 klo: 18.00-19.30
Paikka: Kankaanpään järjestötalo, Taipaleenkatu 5, Kankaanpää| Näytä kartalla
Lisätietoa: Nina Fisk p. 050 5487733 tai [email protected]
Lämpimästi tervetuloa!
Pori: SanatOn -ryhmä: elämäni tarinat – voimaa kirjoittamisesta
Kirjoittamisessa on voimaa! SanatOn -ryhmä on suunnattu kaikille mielenterveys- ja päihdeläheisille. Kirjoittamalla voit ilmaista ja käsitellä kokemuksiasi turvallisessa ja ymmärtävässä ilmapiirissä. Ryhmään osallistuminen ei vaadi aiempaa kokemusta kirjoittamisesta – tärkeintä on halu ilmaista itseään ja löytää sanojen voima.
Aika: to 29.1.2026 klo 17:00-19:00
Paikka: FinFami Satakunta ry, Itsenäisyydenkatu 35 B 3. krs.| Näytä kartalla
Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Suvi Tukkikoski p. 044 303 62 82 tai [email protected]
Helmikuu 2026
Pori: Keskustelutukea
Keskustelutuki on tarkoitettu kaikille, joilla on huoli läheisensä psyykkisestä voinnista ja mielenterveydestä.
Keskustelussa omainen voi käydä läpi elämäntilannettaan psyykkisesti sairastuneen tai oireilevan henkilön läheisenä. Keskustelutuessa voi puhua siitä, miten läheisen psyykkinen sairaus on vaikuttanut omaisen elämään, millaisia ajatuksia se on herättänyt. Keskustelun tavoitteena on vastata omaisen tarpeisiin, joita ovat esim. psyykkisiin sairauksiin liittyväntiedon saaminen, arjen ongelmatilanteissa selviytyminen ja omanhyvinvoinnin ylläpitäminen. Keskustelussa voidaan käydä läpi myös sitä, miten perheen lapset ovat kokeneet sen, että heille läheinen ihminen on sairastunut ja miten lapsille voisi kertoa tilanteesta heidän ikätasonsa mukaisesti. Keskustelutukea antavat työntekijät ovat ammattilaisia, joilla on vaitiolovelvollisuus. Keskustelut ovat luottamuksellisia ja maksuttomia.
Ajanvaraus: Suvi Tukkikoski p. 044 3036 282 tai [email protected]
Voit myös varata ajan kotisivuilta www.finfamisatakunta.fi yläpalkista kohdasta varaa aika
Paikka: FinFami Satakunta ry, Itsenäisyydenkatu 35 B 3. kerros Pori | Näytä kartalla
Rauma: Vertaistukiryhmä psyykkisesti oirehtivien henkilöiden läheisille
Vertaistuki tarkoittaa tukea, jota psyykkisesti sairastuneen läheiset saavat, kun keskustelevat samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten (toisten omaisten) kanssa. Oma olo helpottuu, kun vertaistukiryhmissä huomaa, että on muitakin, joiden läheinen on sairastunut tai oireilee psyykkisesti. Vertaistukiryhmistä saa tukea mm. arkisiin pulmiin, joita läheisen sairastuminen aiheuttaa sekä omaan jaksamiseen. Vertaistukiryhmissä saa paljon tukea ja tietoa jo pelkästään kuuntelemalla, heti ei itse tarvitse kertoa tilanteestaan. Vertaistuki auttaa sinua hahmottamaan omia rajojasi, löytämään sekä tervettä itsekkyyttä, että jaksamistasi lisääviä asioita. Vertaistukiryhmiä vetävät koulutetut ryhmänvetäjävapaaehtoiset.
Rauman vertaistukiryhmä on avoin, joten voit tulla paikalle mille ryhmäkerralle tahansa, eikä sinun tarvitse ilmoittautua ryhmään.
Aika: ma 2.2.2026 klo: 18.00-19.30
Paikka: Toivontalo, Lyseonkatu 2, 26100 Rauma | Näytä kartalla
Lisätietoa: Nina Fisk p. 050 5487733 tai [email protected]
Lämpimästi tervetuloa!
Harjavalta: Keskustelutukea
Keskustelutuki on tarkoitettu kaikille, joilla on huoli läheisensä psyykkisestä voinnista ja mielenterveydestä.
Keskustelussa omainen voi käydä läpi elämäntilannettaan psyykkisesti sairastuneen tai oireilevan henkilön läheisenä. Keskustelutuessa voi puhua siitä, miten läheisen psyykkinen sairaus on vaikuttanut omaisen elämään, millaisia ajatuksia se on herättänyt. Keskustelun tavoitteena on vastata omaisen tarpeisiin, joita ovat esim. psyykkisiin sairauksiin liittyvän tiedon saaminen, arjen ongelmatilanteissa selviytyminen ja omanhyvinvoinnin ylläpitäminen. Keskustelussa voidaan käydä läpi myös sitä, miten perheen lapset ovat kokeneet sen, että heille läheinen ihminen on sairastunut ja miten lapsille voisi kertoa tilanteesta heidän ikätasonsa mukaisesti. Keskustelutukea antavat työntekijät ovat ammattilaisia, joilla on vaitiolovelvollisuus. Keskustelut ovat luottamuksellisia ja maksuttomia.
Aikoja saatavilla: tiistaina 3.2.2026 klo 15-20 välillä
Ajanvaraus: Suvi Tukkikoski p. 044 3036 282 tai [email protected]
Voit myös varata ajan kotisivuilta www.finfamisatakunta.fi yläpalkista kohdasta varaa aika
Paikka: Harjavallan kohtaamispaikka, Harjavallan sairaala-alueen rakennus 7, Sairaalantie 14, Harjavalta
Pori: VERTAISTUKIRYHMÄ PÄIHDELÄHEISILLE
Vertaistuki tarkoittaa tukea, jota läheiset saavat, kun keskustelevat samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten (toisten omaisten) kanssa. Oma olo helpottuu, kun vertaistukiryhmissä huomaa, että on muitakin, joiden läheisellä on haasteita päihteidenkäytön kanssa. Vertaistukiryhmistä saa tukea mm. arkisiin pulmiin, joita läheisen sairastuminen päihderiippuvuuteen aiheuttaa sekä omaan jaksamiseen. Vertaistukiryhmissä saa paljon tukea ja tietoa jo pelkästään kuuntelemalla, heti ei itse tarvitse kertoa tilanteestaan. Vertaistuki auttaa sinua hahmottamaan omia rajojasi, löytämään sekä tervettä itsekkyyttä, että jaksamistasi lisääviä asioita. Vertaistukiryhmiä vetävät koulutetut ryhmänvetäjä vapaaehtoiset.
Vertaistukiryhmä päihdeläheisille.
Aika: ti 3.2.2026 klo 18.00-19.30
Paikka: FinFami Satakunta ry, Itsenäisyydenkatu 35 B 3. krs| Näytä kartalla
Lisätietoa: [email protected] / puh. 050-540 7733
Hyvinvointi-ilta: Miten rauhoitan itseäni ja toista vaikeiden tunteiden keskellä?
Tervetuloa FinFamin ja Satakunnan omaishoitajien yhteiseen hyvinvointi-iltaan.
Tämä Hyvinvointiwebinaari on jatkoa syksyn Vaiettu viha- miten käytän sitä voimanani webinaarille. Tällä kertaa tarkastellaan käytännönläheisimmin, miten itseään voi rauhoittaa ja vahvistaa psykologista turvallisuutta vaikeissa hetkissä. Asiantunijana on jälleen pidetty Heli Pruuki. Tilaisuuteen voi osallistua, vaikka ei olisi nähnytkään webinaarin ensimmäistä osaa.
Seuraamme webinaaria yhdessä Satakunnan Omaishoitajat ry:n toimistolla. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.
Aika: torstaina 5.2.2026 klo 17.00-19.00
Paikka: Satakunnan Omaishoitajat ry:n toimisto: Valtakatu 7 C 36, 28100 Pori.
Lisätietoa ja ilmoittautuminen: Suvi Tukkikoski p. 044 303 6282 tai [email protected] / [email protected] p. 044 026 6300
Kankaanpää: Keskustelutukea
Keskustelutuki on tarkoitettu kaikille, joilla on huoli läheisensä psyykkisestä voinnista ja mielenterveydestä.
Keskustelussa omainen voi käydä läpi elämäntilannettaan psyykkisesti sairastuneen tai oireilevan henkilön läheisenä. Keskustelutuessa voi puhua siitä, miten läheisen psyykkinen sairaus on vaikuttanut omaisen elämään, millaisia ajatuksia se on herättänyt. Keskustelun tavoitteena on vastata omaisen tarpeisiin, joita ovat esim. psyykkisiin sairauksiin liittyvän tiedon saaminen, arjen ongelmatilanteissa selviytyminen ja omanhyvinvoinnin ylläpitäminen. Keskustelussa voidaan käydä läpi myös sitä, miten perheen lapset ovat kokeneet sen, että heille läheinen ihminen on sairastunut ja miten lapsille voisi kertoa tilanteesta heidän ikätasonsa mukaisesti. Keskustelutukea antavat työntekijät ovat ammattilaisia, joilla on vaitiolovelvollisuus. Keskustelut ovat luottamuksellisia ja maksuttomia.
Aikoja saatavilla: Perjantai 6.2.2026 klo 14-20 välillä
Ajanvaraus: Suvi Tukkikoski p. 044 3036 282 tai [email protected]
Paikka: Kankaanpään järjestötalo, Taipaleenkatu 5, Kankaanpää| Näytä kartalla
Pori: Itsetuhoisesti käyttäytyvien läheiset
Vertaistukea kaikille, joiden läheisellä esiintyy itsetuhoista käyttäytymistä. Itsetuhoisuus voi esiintyä eri tavoin. Vertaistuki auttaa jaksamaan arjessa ja tarkoittaa tukea, jota psyykkisesti sairastuneen läheiset saavat, kun keskustelevat samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten (toisten omaisten) kanssa.
Oma olo helpottuu, kun vertaistukiryhmissä huomaa, että on muitakin, joiden läheinen on sairastunut tai oireilee psyykkisesti. Vertaistukiryhmistä saa tukea mm. arkisiin pulmiin, joita läheisen sairastuminen aiheuttaa sekä omaan jaksamiseen. Vertaistukiryhmissä saa paljon tukea ja tietoa jo pelkästään kuuntelemalla, heti ei itse tarvitse kertoa tilanteestaan. Vertaistuki auttaa sinua hahmottamaan omia rajojasi, löytämään sekä tervettä itsekkyyttä, että jaksamistasi lisääviä asioita. Vertaistukiryhmiä vetävät koulutetut ryhmänvetäjävapaaehtoiset.
Lämpimästi tervetuloa!
Aika: ti 10.2.2026 klo 18.00-19.30
Paikka: FinFami Satakunta ry, Itsenäisyydenkatu 35 B 3. krs| Näytä kartalla
Lisätietoa: Nina Fisk p. 050 5487733 tai [email protected]
Verkossa: VERTAISTUKIRYHMÄ epävakaiden LÄHEISILLE
Vertaistuki tarkoittaa tukea, jota psyykkisesti sairastuneen läheiset saavat, kun keskustelevat samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten (toisten omaisten) kanssa. Oma olo helpottuu, kun vertaistukiryhmissä huomaa, että on muitakin, joiden läheinen on sairastunut tai oireilee psyykkisesti. Vertaistukiryhmistä saa tukea mm. arkisiin pulmiin, joita läheisen sairastuminen aiheuttaa sekä omaan jaksamiseen. Vertaistukiryhmissä saa paljon tukea ja tietoa jo pelkästään kuuntelemalla, heti ei itse tarvitse kertoa tilanteestaan. Vertaistuki auttaa sinua hahmottamaan omia rajojasi, löytämään sekä tervettä itsekkyyttä, että jaksamistasi lisääviä asioita. Vertaistukiryhmiä vetävät koulutetut ryhmänvetäjävapaaehtoiset.
Aika: torstaina 12.2.2026 klo: 17.00-19.00
Paikka: Teams
Lisätietoa sekä ilmoittautuminen: https://link.webropol.com/ep/epavakaidenlaheisetkevat26
Nina Fisk p. 050 5487733 tai [email protected]
Ulvila: Vertaistukiryhmä puolisoille
Vertaistukea läheisille, joiden puoliso/kumppani oirehtii tai sairastaa psyykkisesti.
Aika: ma 23.2.2026 klo 18.00-19.30
Paikka: Kohtaamispaikka Ulvilan olohuone, Friitalantie 18 Ulvila ( Hansan vieressä )
Lisätietoa ja ilmoittautuminen: Nina Fisk puh. 050 540 7733
Rauma: Keskustelutukea Osmosen talolla
Keskustelutuki on tarkoitettu kaikille, joilla on huoli läheisensä psyykkisestä voinnista ja mielenterveydestä.
Keskustelussa omainen voi käydä läpi elämäntilannettaan psyykkisesti sairastuneen tai oireilevan henkilön läheisenä. Keskustelutuessa voi puhua siitä, miten läheisen psyykkinen sairaus on vaikuttanut omaisen elämään, millaisia ajatuksia se on herättänyt. Keskustelun tavoitteena on vastata omaisen tarpeisiin, joita ovat esim. psyykkisiin sairauksiin liittyvän tiedon saaminen, arjen ongelmatilanteissa selviytyminen ja omanhyvinvoinnin ylläpitäminen. Keskustelussa voidaan käydä läpi myös sitä, miten perheen lapset ovat kokeneet sen, että heille läheinen ihminen on sairastunut ja miten lapsille voisi kertoa tilanteesta heidän ikätasonsa mukaisesti. Keskustelutukea antavat työntekijät ovat ammattilaisia, joilla on vaitiolovelvollisuus. Keskustelut ovat luottamuksellisia ja maksuttomia.
Aikoja saatavilla: Maanantaina 23.2.2026 klo 13-20 välillä
Ajanvaraus: Suvi Tukkikoski p. 044 3036 282 tai [email protected]
Paikka: Osmosen talo, Alfredinkatu 5, Rauma| Näytä kartalla
Harjavalta: Vertaistukiryhmä psyykkisesti oirehtivien henkilöiden läheisille
Vertaistuki tarkoittaa tukea, jota psyykkisesti sairastuneen läheiset saavat, kun keskustelevat samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten (toisten omaisten) kanssa. Oma olo helpottuu, kun vertaistukiryhmissä huomaa, että on muitakin, joiden läheinen on sairastunut tai oireilee psyykkisesti. Vertaistukiryhmistä saa tukea mm. arkisiin pulmiin, joita läheisen sairastuminen aiheuttaa sekä omaan jaksamiseen. Vertaistukiryhmissä saa paljon tukea ja tietoa jo pelkästään kuuntelemalla, heti ei itse tarvitse kertoa tilanteestaan. Vertaistuki auttaa sinua hahmottamaan omia rajojasi, löytämään sekä tervettä itsekkyyttä, että jaksamistasi lisääviä asioita. Vertaistukiryhmiä vetävät koulutetut ryhmänvetäjävapaaehtoiset.
Harjavallan vertaistukiryhmä on avoin, joten voit tulla paikalle mille ryhmäkerralle tahansa, eikä sinun tarvitse ilmoittautua ryhmään.
Aika: ti 24.2.2026 klo: 18.00-19.30
Paikka: Harjavallan kohtaamispaikka, Harjavallan sairaala-alueen rakennus 7, Sairaalantie 14, Harjavalta
Lisätietoa: Nina Fisk p. 050 5487733 tai [email protected]
Lämpimästi tervetuloa!
Eura: Keskustelutukea
Keskustelutuki on tarkoitettu kaikille, joilla on huoli läheisensä psyykkisestä voinnista ja mielenterveydestä.
Keskustelussa omainen voi käydä läpi elämäntilannettaan psyykkisesti sairastuneen tai oireilevan henkilön läheisenä. Keskustelutuessa voi puhua siitä, miten läheisen psyykkinen sairaus on vaikuttanut omaisen elämään, millaisia ajatuksia se on herättänyt. Keskustelun tavoitteena on vastata omaisen tarpeisiin, joita ovat esim. psyykkisiin sairauksiin liittyvän tiedon saaminen, arjen ongelmatilanteissa selviytyminen ja omanhyvinvoinnin ylläpitäminen. Keskustelussa voidaan käydä läpi myös sitä, miten perheen lapset ovat kokeneet sen, että heille läheinen ihminen on sairastunut ja miten lapsille voisi kertoa tilanteesta heidän ikätasonsa mukaisesti. Keskustelutukea antavat työntekijät ovat ammattilaisia, joilla on vaitiolovelvollisuus. Keskustelut ovat luottamuksellisia ja maksuttomia.
Aikoja saatavilla: keskiviikkona 25.2.2026 klo 15-20 välillä
Ajanvaraus: Suvi Tukkikoski p. 044 3036 282 tai [email protected]
Voit myös varata ajan kotisivuilta www.finfamisatakunta.fi yläpalkista kohdasta varaa aika
Paikka: Kohtaamispaikka Helmi, Satakunnankatu 12, Eura
Kankaanpää: Vertaistukiryhmä psyykkisesti oirehtivien henkilöiden läheisille
Vertaistuki tarkoittaa tukea, jota psyykkisesti sairastuneen läheiset saavat, kun keskustelevat samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten (toisten omaisten) kanssa. Oma olo helpottuu, kun vertaistukiryhmissä huomaa, että on muitakin, joiden läheinen on sairastunut tai oireilee psyykkisesti. Vertaistukiryhmistä saa tukea mm. arkisiin pulmiin, joita läheisen sairastuminen aiheuttaa sekä omaan jaksamiseen. Vertaistukiryhmissä saa paljon tukea ja tietoa jo pelkästään kuuntelemalla, heti ei itse tarvitse kertoa tilanteestaan. Vertaistuki auttaa sinua hahmottamaan omia rajojasi, löytämään sekä tervettä itsekkyyttä, että jaksamistasi lisääviä asioita. Vertaistukiryhmiä vetävät koulutetut ryhmänvetäjävapaaehtoiset.
Kankaanpään vertaistukiryhmä on avoin, joten voit tulla paikalle mille ryhmäkerralle tahansa, eikä sinun tarvitse ilmoittautua ryhmään.
Aika: ke 25.2.2026 klo: 18.00-19.30
Paikka: Kankaanpään järjestötalo, Taipaleenkatu 5, Kankaanpää| Näytä kartalla
Lisätietoa: Nina Fisk p. 050 5487733 tai [email protected]
Lämpimästi tervetuloa!
Eura: Keskustelutukea
Keskustelutuki on tarkoitettu kaikille, joilla on huoli läheisensä psyykkisestä voinnista ja mielenterveydestä.
Keskustelussa omainen voi käydä läpi elämäntilannettaan psyykkisesti sairastuneen tai oireilevan henkilön läheisenä. Keskustelutuessa voi puhua siitä, miten läheisen psyykkinen sairaus on vaikuttanut omaisen elämään, millaisia ajatuksia se on herättänyt. Keskustelun tavoitteena on vastata omaisen tarpeisiin, joita ovat esim. psyykkisiin sairauksiin liittyvän tiedon saaminen, arjen ongelmatilanteissa selviytyminen ja omanhyvinvoinnin ylläpitäminen. Keskustelussa voidaan käydä läpi myös sitä, miten perheen lapset ovat kokeneet sen, että heille läheinen ihminen on sairastunut ja miten lapsille voisi kertoa tilanteesta heidän ikätasonsa mukaisesti. Keskustelutukea antavat työntekijät ovat ammattilaisia, joilla on vaitiolovelvollisuus. Keskustelut ovat luottamuksellisia ja maksuttomia.
Aikoja saatavilla: tiistaina 25.2.2026 klo 15-20 välillä
Ajanvaraus: Suvi Tukkikoski p. 044 3036 282 tai [email protected]
Voit myös varata ajan kotisivuilta www.finfamisatakunta.fi yläpalkista kohdasta varaa aika
Paikka: Kohtaamispaikka Helmi, Satakunnankatu 12, Eura
PORI: VERTAISTUKIRYHMÄ Nepsyjen LÄHEISILLE
Vertaistuki tarkoittaa tukea, jota psyykkisesti sairastuneen läheiset saavat, kun keskustelevat samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten (toisten omaisten) kanssa. Oma olo helpottuu, kun vertaistukiryhmissä huomaa, että on muitakin, joiden läheinen on sairastunut tai oireilee psyykkisesti. Vertaistukiryhmistä saa tukea mm. arkisiin pulmiin, joita läheisen sairastuminen aiheuttaa sekä omaan jaksamiseen. Vertaistukiryhmissä saa paljon tukea ja tietoa jo pelkästään kuuntelemalla, heti ei itse tarvitse kertoa tilanteestaan. Vertaistuki auttaa sinua hahmottamaan omia rajojasi, löytämään sekä tervettä itsekkyyttä, että jaksamistasi lisääviä asioita. Vertaistukiryhmiä vetävät koulutetut ryhmänvetäjävapaaehtoiset.
Vertaistukiryhmä nepsyjen läheisille on tarkoitettu kaikille neuropsykiatrisesti oirehtivien läheisille.
Aika: to 26.2.2026 klo: 18.00-19.30
Paikka: FinFami Satakunta ry, Itsenäisyydenkatu 35 B 3. krs| Näytä kartalla
Lisätietoa: Nina Fisk p. 050 5487733 tai [email protected]
Lämpimästi tervetuloa!
Maaliskuu 2026
Pori: Keskustelutukea
Keskustelutuki on tarkoitettu kaikille, joilla on huoli läheisensä psyykkisestä voinnista ja mielenterveydestä.
Keskustelussa omainen voi käydä läpi elämäntilannettaan psyykkisesti sairastuneen tai oireilevan henkilön läheisenä. Keskustelutuessa voi puhua siitä, miten läheisen psyykkinen sairaus on vaikuttanut omaisen elämään, millaisia ajatuksia se on herättänyt. Keskustelun tavoitteena on vastata omaisen tarpeisiin, joita ovat esim. psyykkisiin sairauksiin liittyväntiedon saaminen, arjen ongelmatilanteissa selviytyminen ja omanhyvinvoinnin ylläpitäminen. Keskustelussa voidaan käydä läpi myös sitä, miten perheen lapset ovat kokeneet sen, että heille läheinen ihminen on sairastunut ja miten lapsille voisi kertoa tilanteesta heidän ikätasonsa mukaisesti. Keskustelutukea antavat työntekijät ovat ammattilaisia, joilla on vaitiolovelvollisuus. Keskustelut ovat luottamuksellisia ja maksuttomia.
Ajanvaraus: Suvi Tukkikoski p. 044 3036 282 tai [email protected]
Voit myös varata ajan kotisivuilta www.finfamisatakunta.fi yläpalkista kohdasta varaa aika
Paikka: FinFami Satakunta ry, Itsenäisyydenkatu 35 B 3. kerros Pori | Näytä kartalla
Rauma: Vertaistukiryhmä psyykkisesti oirehtivien läheisille
Vertaistuki tarkoittaa tukea, jota psyykkisesti sairastuneen läheiset saavat, kun keskustelevat samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten (toisten omaisten) kanssa. Oma olo helpottuu, kun vertaistukiryhmissä huomaa, että on muitakin, joiden läheinen on sairastunut tai oireilee psyykkisesti. Vertaistukiryhmistä saa tukea mm. arkisiin pulmiin, joita läheisen sairastuminen aiheuttaa sekä omaan jaksamiseen. Vertaistukiryhmissä saa paljon tukea ja tietoa jo pelkästään kuuntelemalla, heti ei itse tarvitse kertoa tilanteestaan. Vertaistuki auttaa sinua hahmottamaan omia rajojasi, löytämään sekä tervettä itsekkyyttä, että jaksamistasi lisääviä asioita. Vertaistukiryhmiä vetävät koulutetut ryhmänvetäjävapaaehtoiset.
Ryhmä on avoin, joten voit tulla mukaan mille tahansa ryhmäkerralle, eikä ryhmään tarvitse ilmoittautua.
Aika: ma 2.3.2026 klo: 18.00-19.30
Paikka: Toivontalo, Lyseonkatu 2, 26100 Rauma | Näytä kartalla
Lisätietoa: Nina Fisk p. 050 5487733 tai [email protected]
Lämpimästi tervetuloa!
Pori: Päihdeläheisten vertaistukiryhmä
Vertaistuki tarkoittaa tukea, jota läheiset saavat, kun keskustelevat samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten (toisten omaisten) kanssa. Oma olo helpottuu, kun vertaistukiryhmissä huomaa, että on muitakin, joiden läheisellä on haasteita päihteidenkäytön kanssa. Vertaistukiryhmistä saa tukea mm. arkisiin pulmiin, joita läheisen sairastuminen päihderiippuvuuteen aiheuttaa sekä omaan jaksamiseen. Vertaistukiryhmissä saa paljon tukea ja tietoa jo pelkästään kuuntelemalla, heti ei itse tarvitse kertoa tilanteestaan. Vertaistuki auttaa sinua hahmottamaan omia rajojasi, löytämään sekä tervettä itsekkyyttä, että jaksamistasi lisääviä asioita. Vertaistukiryhmiä vetävät koulutetut ryhmänvetäjä vapaaehtoiset.
Aika: ti 3.3.2026 klo 18-19.30
Paikka: FinFami Satakunta ry:n toimisto, Itsenäisyydenkatu 35 B3 28100 Pori
Lisätiedot: Nina Fisk puh. 050 540 7733 / [email protected]
Pori: Itsetuhoisesti käyttäytyvien läheiset
Vertaistukea kaikille, joiden läheisellä esiintyy itsetuhoista käyttäytymistä. Itsetuhoisuus voi esiintyä eri tavoin. Vertaistuki auttaa jaksamaan arjessa ja tarkoittaa tukea, jota psyykkisesti sairastuneen läheiset saavat, kun keskustelevat samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten (toisten omaisten) kanssa.
Oma olo helpottuu, kun vertaistukiryhmissä huomaa, että on muitakin, joiden läheinen on sairastunut tai oireilee psyykkisesti. Vertaistukiryhmistä saa tukea mm. arkisiin pulmiin, joita läheisen sairastuminen aiheuttaa sekä omaan jaksamiseen. Vertaistukiryhmissä saa paljon tukea ja tietoa jo pelkästään kuuntelemalla, heti ei itse tarvitse kertoa tilanteestaan. Vertaistuki auttaa sinua hahmottamaan omia rajojasi, löytämään sekä tervettä itsekkyyttä, että jaksamistasi lisääviä asioita. Vertaistukiryhmiä vetävät koulutetut ryhmänvetäjävapaaehtoiset.
Lämpimästi tervetuloa!
Aika: ti 10.3.2026 klo: 18.00-19.30
Paikka: FinFami Satakunta ry, Itsenäisyydenkatu 35 B 3. krs| Näytä kartalla
Lisätietoa: Nina Fisk p. 050 5487733 tai [email protected]
Pori: 60+ vertaistukiryhmä mielenterveysomaisille
Vertaistukea yli 60-vuotiaille omaisille.
Kukaan ei voi ymmärtää yhtä hyvin omaisen tilannetta kuin toinen saman kokenut. – Omainen
Aika: ke 11.3.2026 klo 14.00 – 16.00
Paikka: FinFami Satakunta ry:n toimisto, Itsenäisyydenkatu 35 B 3 krs. | Näytä kartalla
Lämpimästi tervetuloa mukaan! Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Verkossa: vertaistukiryhmä Epävakaiden läheisille
Vertaistukea sinulle, jonka läheisellä on epävakaa persoonallisuushäiriö.
Aika: to 12.3.2026 klo 17-18.30
Paikka: Teams
Lisätietoja: Nina Fisk p. 050 5487733 tai [email protected]
Kankaanpää: keskustelutukea
Keskustelutuki on tarkoitettu kaikille, joilla on huoli läheisensä psyykkisestä voinnista ja mielenterveydestä.
Keskustelussa omainen voi käydä läpi elämäntilannettaan psyykkisesti sairastuneen tai oireilevan henkilön läheisenä. Keskustelutuessa voi puhua siitä, miten läheisen psyykkinen sairaus on vaikuttanut omaisen elämään, millaisia ajatuksia se on herättänyt. Keskustelun tavoitteena on vastata omaisen tarpeisiin, joita ovat esim. psyykkisiin sairauksiin liittyväntiedon saaminen, arjen ongelmatilanteissa selviytyminen ja omanhyvinvoinnin ylläpitäminen. Keskustelussa voidaan käydä läpi myös sitä, miten perheen lapset ovat kokeneet sen, että heille läheinen ihminen on sairastunut ja miten lapsille voisi kertoa tilanteesta heidän ikätasonsa mukaisesti. Keskustelutukea antavat työntekijät ovat ammattilaisia, joilla on vaitiolovelvollisuus. Keskustelut ovat luottamuksellisia ja maksuttomia.
Aikoja saatavilla: Perjantai 13.3.2026 klo 13-20 välillä
Ajanvaraus: Suvi Tukkikoski p. 044 3036 282 tai [email protected]
Paikka: Kankaanpään järjestötalo, Taipaleenkatu 5, Kankaanpää| Näytä kartalla
Kankaanpää: Hyvinvointia rakentamassa
Hyvinvointia rakentamassa- tilaisuus on mielenterveys- ja päihdeläheisille tarkoitettu hyvinvointi-ilta. Illan ohjelmassa pääsiäisaskartelua/kevätistutuksien tekoa. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.
Aika: Tiistai 17.3. klo: 17.00 – 19.30
Paikka: Kankaanpään järjestötalo, Taipaleenkatu 5, Kankaanpää| Näytä kartalla
Ilmottautumiset 13.3. mennessä:
[email protected] / p. 044 303 6282
Kankaanpää: Vertaistukiryhmä psyykkisesti oirehtivien läheisille
Vertaistuki tarkoittaa tukea, jota psyykkisesti sairastuneen läheiset saavat, kun keskustelevat samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten (toisten omaisten) kanssa. Oma olo helpottuu, kun vertaistukiryhmissä huomaa, että on muitakin, joiden läheinen on sairastunut tai oireilee psyykkisesti. Vertaistukiryhmistä saa tukea mm. arkisiin pulmiin, joita läheisen sairastuminen aiheuttaa sekä omaan jaksamiseen. Vertaistukiryhmissä saa paljon tukea ja tietoa jo pelkästään kuuntelemalla, heti ei itse tarvitse kertoa tilanteestaan. Vertaistuki auttaa sinua hahmottamaan omia rajojasi, löytämään sekä tervettä itsekkyyttä, että jaksamistasi lisääviä asioita. Vertaistukiryhmiä vetävät koulutetut ryhmänvetäjävapaaehtoiset.
Ryhmä on avoin, joten voit tulla mukaan mille tahansa ryhmäkerralle. Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua, tervetuloa!
Aika: ke 25.3.2026 klo: 18.00-19.30
Paikka: Kankaanpään järjestötalo, Taipaleenkatu 5, Kankaanpää| Näytä kartalla
Lisätietoa: Nina Fisk p. 050 5487733 tai [email protected]
Lämpimästi tervetuloa!
Pori: VERTAISTUKIRYHMÄ NEPSYJEN LÄHEISILLE
Vertaistuki tarkoittaa tukea, jota psyykkisesti sairastuneen läheiset saavat, kun keskustelevat samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten (toisten omaisten) kanssa. Oma olo helpottuu, kun vertaistukiryhmissä huomaa, että on muitakin, joiden läheinen on sairastunut tai oireilee psyykkisesti. Vertaistukiryhmistä saa tukea mm. arkisiin pulmiin, joita läheisen sairastuminen aiheuttaa sekä omaan jaksamiseen. Vertaistukiryhmissä saa paljon tukea ja tietoa jo pelkästään kuuntelemalla, heti ei itse tarvitse kertoa tilanteestaan. Vertaistuki auttaa sinua hahmottamaan omia rajojasi, löytämään sekä tervettä itsekkyyttä, että jaksamistasi lisääviä asioita. Vertaistukiryhmiä vetävät koulutetut ryhmänvetäjävapaaehtoiset.
Vertaistukiryhmä nepsyjen läheisille on tarkoitettu kaikille neuropsykiatrisesti oirehtivien läheisille.V
Aika: to 26.3.2026 klo: 18.00-19.30
Paikka: FinFami Satakunta ry, Itsenäisyydenkatu 35 B 3. krs| Näytä kartalla
Lisätietoa: Nina Fisk p. 050 5487733 tai [email protected]
Rauma: keskustelutukea Osmosen talolla
Keskustelutuki on tarkoitettu kaikille, joilla on huoli läheisensä psyykkisestä voinnista ja mielenterveydestä.
Keskustelussa omainen voi käydä läpi elämäntilannettaan psyykkisesti sairastuneen tai oireilevan henkilön läheisenä. Keskustelutuessa voi puhua siitä, miten läheisen psyykkinen sairaus on vaikuttanut omaisen elämään, millaisia ajatuksia se on herättänyt. Keskustelun tavoitteena on vastata omaisen tarpeisiin, joita ovat esim. psyykkisiin sairauksiin liittyväntiedon saaminen, arjen ongelmatilanteissa selviytyminen ja omanhyvinvoinnin ylläpitäminen. Keskustelussa voidaan käydä läpi myös sitä, miten perheen lapset ovat kokeneet sen, että heille läheinen ihminen on sairastunut ja miten lapsille voisi kertoa tilanteesta heidän ikätasonsa mukaisesti. Keskustelutukea antavat työntekijät ovat ammattilaisia, joilla on vaitiolovelvollisuus. Keskustelut ovat luottamuksellisia ja maksuttomia.
Aika: Maanantaina 30.3.2026 klo 13-20
Ajanvaraus: Suvi Tukkikoski p. 044 3036 282 tai [email protected]
Paikka: Osmosen talo, Alfredinkatu 5, Rauma| Näytä kartalla
Ulvila: Vertaistukiryhmä puolisoille
Vertaistukea läheisille, joiden puoliso/kumppani oirehtii tai sairastaa psyykkisesti.
Aika: Maanantaina 30.3.2026 klo 18.00-19.30
Paikka: Kohtaamispaikka Ulvilan olohuone, Friitalantie 18 Ulvila
Lisätietoa: Nina Fisk puh. 050 540 7733 / [email protected]
Harjavalta: Vertaistukiryhmä psyykkisesti oirehtivien läheisille
Vertaistuki tarkoittaa tukea, jota psyykkisesti sairastuneen läheiset saavat, kun keskustelevat samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten (toisten omaisten) kanssa. Oma olo helpottuu, kun vertaistukiryhmissä huomaa, että on muitakin, joiden läheinen on sairastunut tai oireilee psyykkisesti. Vertaistukiryhmistä saa tukea mm. arkisiin pulmiin, joita läheisen sairastuminen aiheuttaa sekä omaan jaksamiseen. Vertaistukiryhmissä saa paljon tukea ja tietoa jo pelkästään kuuntelemalla, heti ei itse tarvitse kertoa tilanteestaan. Vertaistuki auttaa sinua hahmottamaan omia rajojasi, löytämään sekä tervettä itsekkyyttä, että jaksamistasi lisääviä asioita. Vertaistukiryhmiä vetävät koulutetut ryhmänvetäjävapaaehtoiset.
Ryhmä on avoin, joten voit tulla mukaan mille tahansa ryhmäkerralle. Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua, tervetuloa!
Aika: ti 31.3.2026 klo 18.00-19.30
Paikka: Harjavallan kohtaamispaikka, Harjavallan sairaala-alueen rakennus 7, Sairaalantie 14, Harjavalta
Lisätietoa: Nina Fisk p. 050 5487733 tai [email protected]
Huhtikuu 2026
Pori: keskustelutukea
Keskustelutuki on tarkoitettu kaikille, joilla on huoli läheisensä psyykkisestä voinnista ja mielenterveydestä.
Keskustelussa omainen voi käydä läpi elämäntilannettaan psyykkisesti sairastuneen tai oireilevan henkilön läheisenä. Keskustelutuessa voi puhua siitä, miten läheisen psyykkinen sairaus on vaikuttanut omaisen elämään, millaisia ajatuksia se on herättänyt. Keskustelun tavoitteena on vastata omaisen tarpeisiin, joita ovat esim. psyykkisiin sairauksiin liittyvän tiedon saaminen, arjen ongelmatilanteissa selviytyminen ja omanhyvinvoinnin ylläpitäminen. Keskustelussa voidaan käydä läpi myös sitä, miten perheen lapset ovat kokeneet sen, että heille läheinen ihminen on sairastunut ja miten lapsille voisi kertoa tilanteesta heidän ikätasonsa mukaisesti. Keskustelutukea antavat työntekijät ovat ammattilaisia, joilla on vaitiolovelvollisuus. Keskustelut ovat luottamuksellisia ja maksuttomia.
Ajanvaraus: Suvi Tukkikoski p. 044 3036 282 tai [email protected]
Voit myös varata ajan kotisivuilta www.finfamisatakunta.fi yläpalkista kohdasta varaa aika
Paikka: FinFami Satakunta ry, Itsenäisyydenkatu 35 B 3. kerros Pori | Näytä kartalla
harjavalta: keskustelutukea

Ajankohta: ti 7.4.2026 klo 15-20.
Paikka: Harjavallan kohtaamispaikka, Harjavallan sairaala-alueen rakennus 7, Sairaalantie 14, Harjavalta
Ajanvaraus: Suvi Tukkikoski p. 044 3036 282, [email protected] tai varaa aika
Pori: Päihdeläheisten vertaistukiryhmä
Vertaistuki tarkoittaa tukea, jota läheiset saavat, kun keskustelevat samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten (toisten omaisten) kanssa. Oma olo helpottuu, kun vertaistukiryhmissä huomaa, että on muitakin, joiden läheisellä on haasteita päihteidenkäytön kanssa. Vertaistukiryhmistä saa tukea mm. arkisiin pulmiin, joita läheisen sairastuminen päihderiippuvuuteen aiheuttaa sekä omaan jaksamiseen. Vertaistukiryhmissä saa paljon tukea ja tietoa jo pelkästään kuuntelemalla, heti ei itse tarvitse kertoa tilanteestaan. Vertaistuki auttaa sinua hahmottamaan omia rajojasi, löytämään sekä tervettä itsekkyyttä, että jaksamistasi lisääviä asioita. Vertaistukiryhmiä vetävät koulutetut ryhmänvetäjä vapaaehtoiset.
Aika: Tiistaina 7.4.2026 klo 18.00 – 19.30
Paikka: Itsenäisyydenkatu 35 B 3.krs Näytä kartalla
Lisätietoa : Nina Fisk, [email protected] / p. 050 540 7733
Pori: Hyvinointia rakentamassa
Hyvinvointia rakentamassa- tilaisuus on mielenterveys- ja päihdeläheisille tarkoitettu hyvinvointi-ilta. Illan ohjelmassa pääsiäisaskartelua / kevätistutuksien tekoa. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.
Aika: Keskiviikko 8.4.2026 klo 17-19.30
Paikka: FinFami Satakunta ry, Itsenäisyydenkatu 35 B 3. krs| Näytä kartalla
Ilmottautumiset 6.4. mennessä:
[email protected] / p. 044 303 6282
Tervetuloa!
Rauma: Vertaistukiryhmä psyykkisesti oirehtivien henkilöiden läheisille
Vertaistuki tarkoittaa tukea, jota psyykkisesti sairastuneen läheiset saavat, kun keskustelevat samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten (toisten omaisten) kanssa. Oma olo helpottuu, kun vertaistukiryhmissä huomaa, että on muitakin, joiden läheinen on sairastunut tai oireilee psyykkisesti. Vertaistukiryhmistä saa tukea mm. arkisiin pulmiin, joita läheisen sairastuminen aiheuttaa sekä omaan jaksamiseen. Vertaistukiryhmissä saa paljon tukea ja tietoa jo pelkästään kuuntelemalla, heti ei itse tarvitse kertoa tilanteestaan. Vertaistuki auttaa sinua hahmottamaan omia rajojasi, löytämään sekä tervettä itsekkyyttä, että jaksamistasi lisääviä asioita. Vertaistukiryhmiä vetävät koulutetut ryhmänvetäjävapaaehtoiset.
Ryhmä on avoin, joten voit tulla mukaan mille tahansa ryhmäkerralle, eikä ryhmään tarvitse ilmoittautua.
Aika: ma 13.4.2026 klo 18.00-19.30
Paikka: Toivontalo, Lyseonkatu 2, 26100 Rauma | Näytä kartalla
Lisätietoa: Nina Fisk p. 050 5487733 tai [email protected]
Lämpimästi tervetuloa!
Pori: Itsetuhoisesti käyttäytyvien läheiset
Vertaistukea kaikille, joiden läheisellä esiintyy itsetuhoista käyttäytymistä. Itsetuhoisuus voi esiintyä eri tavoin. Vertaistuki auttaa jaksamaan arjessa ja tarkoittaa tukea, jota psyykkisesti sairastuneen läheiset saavat, kun keskustelevat samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten (toisten omaisten) kanssa.
Oma olo helpottuu, kun vertaistukiryhmissä huomaa, että on muitakin, joiden läheinen on sairastunut tai oireilee psyykkisesti. Vertaistukiryhmistä saa tukea mm. arkisiin pulmiin, joita läheisen sairastuminen aiheuttaa sekä omaan jaksamiseen. Vertaistukiryhmissä saa paljon tukea ja tietoa jo pelkästään kuuntelemalla, heti ei itse tarvitse kertoa tilanteestaan. Vertaistuki auttaa sinua hahmottamaan omia rajojasi, löytämään sekä tervettä itsekkyyttä, että jaksamistasi lisääviä asioita. Vertaistukiryhmiä vetävät koulutetut ryhmänvetäjävapaaehtoiset.
Lämpimästi tervetuloa!
Aika: ti 14.4.2026 klo 18.00-19.30
Paikka: FinFami Satakunta ry, Itsenäisyydenkatu 35 B 3. krs| Näytä kartalla
Lisätietoa: Nina Fisk p. 050 5487733 tai [email protected]
Verkossa: vertaistukiryhmä Epävakaiden läheisille
Vertaistukea sinulle, jonka läheisellä on epävakaa persoonallisuushäiriö.
Aika: ti 16.4.2026 klo 17-18.30
Paikka: Teams
Lisätietoja: Nina Fisk p. 050 5487733 tai [email protected]
Ilmoittautuminen päättynyt.
Eura: keskustelutukea mielenterveys- ja päihdeläheisille
Keskustelutuki on tarkoitettu kaikille, joilla on huoli läheisensä psyykkisestä voinnista ja mielenterveydestä tai päiheteidenkäytöstä.
Keskustelussa omainen voi käydä läpi elämäntilannettaan psyykkisesti sairastuneen tai oireilevan henkilön läheisenä. Keskustelutuessa voi puhua siitä, miten läheisen psyykkinen sairaus on vaikuttanut omaisen elämään, millaisia ajatuksia se on herättänyt. Keskustelun tavoitteena on vastata omaisen tarpeisiin, joita ovat esim. psyykkisiin sairauksiin liittyväntiedon saaminen, arjen ongelmatilanteissa selviytyminen ja omanhyvinvoinnin ylläpitäminen. Keskustelussa voidaan käydä läpi myös sitä, miten perheen lapset ovat kokeneet sen, että heille läheinen ihminen on sairastunut ja miten lapsille voisi kertoa tilanteesta heidän ikätasonsa mukaisesti. Keskustelutukea antavat työntekijät ovat ammattilaisia, joilla on vaitiolovelvollisuus. Keskustelut ovat luottamuksellisia ja maksuttomia.
Ajankohta: keskiviikkona 22.4.2026 klo 15-20.
Ajanvaraus: Suvi Tukkikoski p. 044 3036 282, [email protected] tai varaa aika
Paikka: Kohtaamispaikka Helmi, Satakunnankatu 12, Eura
Pori Nepsyjen läheiset
Aika: Torstaina 23.4.2026 klo 18.00 – 19.30
Paikka: Itsenäisyydenkatu 35 B 3 krs. | Näytä kartalla
Vertaistuki tarkoittaa tukea, jota psyykkisesti sairastuneen läheiset saavat, kun keskustelevat samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten (toisten omaisten) kanssa. Oma olo helpottuu, kun vertaistukiryhmissä huomaa, että on muitakin, joiden läheinen on sairastunut tai oireilee psyykkisesti. Vertaistukiryhmistä saa tukea mm. arkisiin pulmiin, joita läheisen sairastuminen aiheuttaa sekä omaan jaksamiseen. Vertaistukiryhmissä saa paljon tukea ja tietoa jo pelkästään kuuntelemalla, heti ei itse tarvitse kertoa tilanteestaan. Vertaistuki auttaa sinua hahmottamaan omia rajojasi, löytämään sekä tervettä itsekkyyttä, että jaksamistasi lisääviä asioita. Vertaistukiryhmiä vetävät koulutetut ryhmänvetäjävapaaehtoiset.
Vertaistukiryhmä nepsyjen läheisille on tarkoitettu kaikille neuropsykiatrisesti oirehtivien läheisille.
Lisätietoa: Nina Fisk, [email protected] / p. 050 540 7733
Ulvila: Vertaistukiryhmä puolisoille
Vertaistukea läheisille, joiden puoliso/kumppani oirehtii tai sairastaa psyykkisesti.
Aika: Maanantaina 27.4.2026 klo 18.00-19.30
Paikka: Kohtaamispaikka Ulvilan olohuone, Friitalantie 18 Ulvila
Lämpimästi tervetuloa!
Lisätietoja: [email protected] / p. 050 540 7733
Rauma: keskustelutukea Osmosen talolla
Keskustelutuki on tarkoitettu kaikille, joilla on huoli läheisensä psyykkisestä voinnista ja mielenterveydestä.
Keskustelussa omainen voi käydä läpi elämäntilannettaan psyykkisesti sairastuneen tai oireilevan henkilön läheisenä. Keskustelutuessa voi puhua siitä, miten läheisen psyykkinen sairaus on vaikuttanut omaisen elämään, millaisia ajatuksia se on herättänyt. Keskustelun tavoitteena on vastata omaisen tarpeisiin, joita ovat esim. psyykkisiin sairauksiin liittyväntiedon saaminen, arjen ongelmatilanteissa selviytyminen ja omanhyvinvoinnin ylläpitäminen. Keskustelussa voidaan käydä läpi myös sitä, miten perheen lapset ovat kokeneet sen, että heille läheinen ihminen on sairastunut ja miten lapsille voisi kertoa tilanteesta heidän ikätasonsa mukaisesti. Keskustelutukea antavat työntekijät ovat ammattilaisia, joilla on vaitiolovelvollisuus. Keskustelut ovat luottamuksellisia ja maksuttomia.
Ajankohta: Maanantaina 27.4.2026 klo 13-20
Ajanvaraus: Suvi Tukkikoski p. 044 3036 282, [email protected] tai varaa aika
Paikka: Osmosen talo, Alfredinkatu 5, Rauma| Näytä kartalla
Harjavalta: Vertaistukiryhmä psyykkisesti oirehtivien henkilöiden omaisille ja läheisille
Vertaistuki tarkoittaa tukea, jota psyykkisesti sairastuneen läheiset saavat, kun keskustelevat samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten (toisten omaisten) kanssa. Oma olo helpottuu, kun vertaistukiryhmissä huomaa, että on muitakin, joiden läheinen on sairastunut tai oireilee psyykkisesti. Vertaistukiryhmistä saa tukea mm. arkisiin pulmiin, joita läheisen sairastuminen aiheuttaa sekä omaan jaksamiseen. Vertaistukiryhmissä saa paljon tukea ja tietoa jo pelkästään kuuntelemalla, heti ei itse tarvitse kertoa tilanteestaan. Vertaistuki auttaa sinua hahmottamaan omia rajojasi, löytämään sekä tervettä itsekkyyttä, että jaksamistasi lisääviä asioita. Vertaistukiryhmiä vetävät koulutetut ryhmänvetäjävapaaehtoiset.
Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua.
Aika: ti 28.4.2026 klo: 18.00-19.30
Paikka: Harjavallan kohtaamispaikka, Harjavallan sairaala-alueen rakennus 7, Sairaalantie 14, Harjavalta
Lisätietoa: Nina Fisk p. 050 5487733 tai [email protected]
Lämpimästi tervetuloa!
Kankaanpää: Vertaistukiryhmä psyykkisesti oirehtivien henkilöiden läheisille
Vertaistuki tarkoittaa tukea, jota psyykkisesti sairastuneen läheiset saavat, kun keskustelevat samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten (toisten omaisten) kanssa. Oma olo helpottuu, kun vertaistukiryhmissä huomaa, että on muitakin, joiden läheinen on sairastunut tai oireilee psyykkisesti. Vertaistukiryhmistä saa tukea mm. arkisiin pulmiin, joita läheisen sairastuminen aiheuttaa sekä omaan jaksamiseen. Vertaistukiryhmissä saa paljon tukea ja tietoa jo pelkästään kuuntelemalla, heti ei itse tarvitse kertoa tilanteestaan. Vertaistuki auttaa sinua hahmottamaan omia rajojasi, löytämään sekä tervettä itsekkyyttä, että jaksamistasi lisääviä asioita. Vertaistukiryhmiä vetävät koulutetut ryhmänvetäjävapaaehtoiset.
Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua.
Aika: to 29.4.2026 klo: 18.00-19.30
Paikka: Kankaanpään järjestötalo, Taipaleenkatu 5, Kankaanpää| Näytä kartalla
Lisätietoa: Nina Fisk p. 050 5487733 tai [email protected]
Lämpimästi tervetuloa!
Ulvila: Vertaistukiryhmä puolisoille
Vertaistukea läheisille, joiden puoliso/kumppani oirehtii tai sairastaa psyykkisesti.
Aika: Maanantaina 30.3.2026 klo 18.00-19.30
Paikka: Kohtaamispaikka Ulvilan olohuone, Friitalantie 18 Ulvila
Lisätietoa: Nina Fisk puh. 050 540 7733 / [email protected]
Toukokuu 2026
Pori: keskustelutukea
Keskustelutuki on tarkoitettu kaikille, joilla on huoli läheisensä psyykkisestä voinnista ja mielenterveydestä.
Keskustelussa omainen voi käydä läpi elämäntilannettaan psyykkisesti sairastuneen tai oireilevan henkilön läheisenä. Keskustelutuessa voi puhua siitä, miten läheisen psyykkinen sairaus on vaikuttanut omaisen elämään, millaisia ajatuksia se on herättänyt. Keskustelun tavoitteena on vastata omaisen tarpeisiin, joita ovat esim. psyykkisiin sairauksiin liittyväntiedon saaminen, arjen ongelmatilanteissa selviytyminen ja omanhyvinvoinnin ylläpitäminen. Keskustelussa voidaan käydä läpi myös sitä, miten perheen lapset ovat kokeneet sen, että heille läheinen ihminen on sairastunut ja miten lapsille voisi kertoa tilanteesta heidän ikätasonsa mukaisesti. Keskustelutukea antavat työntekijät ovat ammattilaisia, joilla on vaitiolovelvollisuus. Keskustelut ovat luottamuksellisia ja maksuttomia.
Ajanvaraus: Suvi Tukkikoski p. 044 3036 282 tai [email protected]
Voit myös varata ajan kotisivuilta www.finfamisatakunta.fi yläpalkista kohdasta varaa aika
Paikka: FinFami Satakunta ry, Itsenäisyydenkatu 35 B 3. kerros Pori | Näytä kartalla
Rauma: Vertaistukiryhmä psyykkisesti oirehtivien henkilöiden läheisille
Vertaistuki tarkoittaa tukea, jota psyykkisesti sairastuneen läheiset saavat, kun keskustelevat samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten (toisten omaisten) kanssa. Oma olo helpottuu, kun vertaistukiryhmissä huomaa, että on muitakin, joiden läheinen on sairastunut tai oireilee psyykkisesti. Vertaistukiryhmistä saa tukea mm. arkisiin pulmiin, joita läheisen sairastuminen aiheuttaa sekä omaan jaksamiseen. Vertaistukiryhmissä saa paljon tukea ja tietoa jo pelkästään kuuntelemalla, heti ei itse tarvitse kertoa tilanteestaan. Vertaistuki auttaa sinua hahmottamaan omia rajojasi, löytämään sekä tervettä itsekkyyttä, että jaksamistasi lisääviä asioita. Vertaistukiryhmiä vetävät koulutetut ryhmänvetäjävapaaehtoiset.
Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua.
Aika: ma 4.5.2026 klo 18.00-19.30
Paikka: Toivontalo, Lyseonkatu 7
Lisätietoa: Nina Fisk p. 050 5487733 tai [email protected]
Lämpimästi tervetuloa!
Pori: Päihdeläheisten vertaistukiryhmä
Vertaistuki tarkoittaa tukea, jota läheiset saavat, kun keskustelevat samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten (toisten omaisten) kanssa. Oma olo helpottuu, kun vertaistukiryhmissä huomaa, että on muitakin, joiden läheisellä on haasteita päihteidenkäytön kanssa. Vertaistukiryhmistä saa tukea mm. arkisiin pulmiin, joita läheisen sairastuminen päihderiippuvuuteen aiheuttaa sekä omaan jaksamiseen. Vertaistukiryhmissä saa paljon tukea ja tietoa jo pelkästään kuuntelemalla, heti ei itse tarvitse kertoa tilanteestaan. Vertaistuki auttaa sinua hahmottamaan omia rajojasi, löytämään sekä tervettä itsekkyyttä, että jaksamistasi lisääviä asioita. Vertaistukiryhmiä vetävät koulutetut ryhmänvetäjä vapaaehtoiset.
Aika: tiistaina 5.5.2026 klo 18-19.30
Paikka: FinFami Satakunta ry:n toimisto, Itsenäisyydenkatu 35 B3 28100 Pori
Lisätiedot: Nina Fisk puh. 050 540 7733 / [email protected]
Pori: 60+ vertaistukiryhmä mielenterveysomaisille
Vertaistukea yli 60-vuotiaille omaisille.
Kukaan ei voi ymmärtää yhtä hyvin omaisen tilannetta kuin toinen saman kokenut. – Omainen
Aika: ke 13.5.2026 klo 14.00–16.00
Paikka: FinFami Satakunta ry:n toimisto, Itsenäisyydenkatu 35 B 3 krs. | Näytä kartalla
Lisätietoa: Nina Fisk p. 050 5487733 tai [email protected]
Lämpimästi tervetuloa mukaan! Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Verkossa: vertaistukiryhmä epävakaiden läheisille
Vertaistukea sinulle, jonka läheisellä on epävakaa persoonallisuushäiriö.
Aika: to 14.5.2026 klo 17-18.30
Paikka: Teams
Lisätietoja: Nina Fisk p. 050 5487733 tai [email protected]
Ilmoittautuminen päättynyt.
Pori: Itsetuhoisesti käyttäytyvien läheiset
Vertaistukea kaikille, joiden läheisellä esiintyy itsetuhoista käyttäytymistä. Itsetuhoisuus voi esiintyä eri tavoin. Vertaistuki auttaa jaksamaan arjessa ja tarkoittaa tukea, jota psyykkisesti sairastuneen läheiset saavat, kun keskustelevat samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten (toisten omaisten) kanssa.
Oma olo helpottuu, kun vertaistukiryhmissä huomaa, että on muitakin, joiden läheinen on sairastunut tai oireilee psyykkisesti. Vertaistukiryhmistä saa tukea mm. arkisiin pulmiin, joita läheisen sairastuminen aiheuttaa sekä omaan jaksamiseen. Vertaistukiryhmissä saa paljon tukea ja tietoa jo pelkästään kuuntelemalla, heti ei itse tarvitse kertoa tilanteestaan. Vertaistuki auttaa sinua hahmottamaan omia rajojasi, löytämään sekä tervettä itsekkyyttä, että jaksamistasi lisääviä asioita. Vertaistukiryhmiä vetävät koulutetut ryhmänvetäjävapaaehtoiset.
Lämpimästi tervetuloa!
Aika: tiistaina 12.5.2026 klo 18.00-19.30
Paikka: FinFami Satakunta ry, Itsenäisyydenkatu 35 B 3. krs| Näytä kartalla
Lisätietoa: Nina Fisk p. 050 5487733 tai [email protected]
Rauma: keskustelutukea Osmosen talolla
Keskustelutuki on tarkoitettu kaikille, joilla on huoli läheisensä psyykkisestä voinnista ja mielenterveydestä.
Keskustelussa omainen voi käydä läpi elämäntilannettaan psyykkisesti sairastuneen tai oireilevan henkilön läheisenä. Keskustelutuessa voi puhua siitä, miten läheisen psyykkinen sairaus on vaikuttanut omaisen elämään, millaisia ajatuksia se on herättänyt. Keskustelun tavoitteena on vastata omaisen tarpeisiin, joita ovat esim. psyykkisiin sairauksiin liittyvän tiedon saaminen, arjen ongelmatilanteissa selviytyminen ja omanhyvinvoinnin ylläpitäminen. Keskustelussa voidaan käydä läpi myös sitä, miten perheen lapset ovat kokeneet sen, että heille läheinen ihminen on sairastunut ja miten lapsille voisi kertoa tilanteesta heidän ikätasonsa mukaisesti. Keskustelutukea antavat työntekijät ovat ammattilaisia, joilla on vaitiolovelvollisuus. Keskustelut ovat luottamuksellisia ja maksuttomia.
Aika: Maanantaina 18.5.2026 klo 13-20
Ajanvaraus: Suvi Tukkikoski p. 044 3036 282 tai [email protected]
Paikka: Osmosen talo, Alfredinkatu 5, Rauma| Näytä kartalla
Kankaanpää: keskustelutukea
Keskustelutuki on tarkoitettu kaikille, joilla on huoli läheisensä psyykkisestä voinnista ja mielenterveydestä.
Keskustelussa omainen voi käydä läpi elämäntilannettaan psyykkisesti sairastuneen tai oireilevan henkilön läheisenä. Keskustelutuessa voi puhua siitä, miten läheisen psyykkinen sairaus on vaikuttanut omaisen elämään, millaisia ajatuksia se on herättänyt. Keskustelun tavoitteena on vastata omaisen tarpeisiin, joita ovat esim. psyykkisiin sairauksiin liittyvän tiedon saaminen, arjen ongelmatilanteissa selviytyminen ja omanhyvinvoinnin ylläpitäminen. Keskustelussa voidaan käydä läpi myös sitä, miten perheen lapset ovat kokeneet sen, että heille läheinen ihminen on sairastunut ja miten lapsille voisi kertoa tilanteesta heidän ikätasonsa mukaisesti. Keskustelutukea antavat työntekijät ovat ammattilaisia, joilla on vaitiolovelvollisuus. Keskustelut ovat luottamuksellisia ja maksuttomia.
Ajankohta: Perjantai 22.5.2026 klo 13-20
Ajanvaraus: Suvi Tukkikoski p. 044 3036 282 tai [email protected]
Paikka: Kankaanpään järjestötalo, Taipaleenkatu 5, Kankaanpää| Näytä kartalla
Harjavalta: Vertaistukiryhmä psyykkisesti oirehtivien henkilöiden omaisille ja läheisille
Vertaistuki tarkoittaa tukea, jota psyykkisesti sairastuneen läheiset saavat, kun keskustelevat samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten (toisten omaisten) kanssa. Oma olo helpottuu, kun vertaistukiryhmissä huomaa, että on muitakin, joiden läheinen on sairastunut tai oireilee psyykkisesti. Vertaistukiryhmistä saa tukea mm. arkisiin pulmiin, joita läheisen sairastuminen aiheuttaa sekä omaan jaksamiseen. Vertaistukiryhmissä saa paljon tukea ja tietoa jo pelkästään kuuntelemalla, heti ei itse tarvitse kertoa tilanteestaan. Vertaistuki auttaa sinua hahmottamaan omia rajojasi, löytämään sekä tervettä itsekkyyttä, että jaksamistasi lisääviä asioita. Vertaistukiryhmiä vetävät koulutetut ryhmänvetäjävapaaehtoiset.
Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua.
Aika: ti 26.5.2026 klo 18.00-19.30
Paikka: Harjavallan kohtaamispaikka, Harjavallan sairaala-alueen rakennus 7, Sairaalantie 14, Harjavalta
Lisätietoa: Nina Fisk p. 050 5487733 tai [email protected]
Lämpimästi tervetuloa!
Kankaanpää: Vertaistukiryhmä psyykkisesti oirehtivien henkilöiden läheisille
Vertaistuki tarkoittaa tukea, jota psyykkisesti sairastuneen läheiset saavat, kun keskustelevat samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten (toisten omaisten) kanssa. Oma olo helpottuu, kun vertaistukiryhmissä huomaa, että on muitakin, joiden läheinen on sairastunut tai oireilee psyykkisesti. Vertaistukiryhmistä saa tukea mm. arkisiin pulmiin, joita läheisen sairastuminen aiheuttaa sekä omaan jaksamiseen. Vertaistukiryhmissä saa paljon tukea ja tietoa jo pelkästään kuuntelemalla, heti ei itse tarvitse kertoa tilanteestaan. Vertaistuki auttaa sinua hahmottamaan omia rajojasi, löytämään sekä tervettä itsekkyyttä, että jaksamistasi lisääviä asioita. Vertaistukiryhmiä vetävät koulutetut ryhmänvetäjävapaaehtoiset.
Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua.
Aika: keskiviikkona 27.5.2026 klo 18.00-19.30
Paikka: Kankaanpään järjestötalo, Taipaleenkatu 5, Kankaanpää| Näytä kartalla
Lisätietoa: Nina Fisk p. 050 5487733 tai [email protected]
Lämpimästi tervetuloa!
Pori: Nepsy läheiset
Aika: Torstaina 28.5.2026 klo 18.00 – 19.30
Paikka: FinFami Satakunta ry, Itsenäisyydenkatu 35 B, 3.krs , 28130 Pori | Näytä kartalla
Nepsy- vertaistukiryhmä on tarkoitettu neuropsykiatrisesti oirehtivan henkilön omaisille ja läheisille. Tule keventämään kuormaasi, jakamaan kokemuksiasi ja saamaan tukea omaan jaksamiseesi. Vertaistuki ryhmässä tapaat muita omaisia ja vertaistuki auttaa jaksamaan arjessa. Osallistua voit, vaikka läheiselläsi ei olisi diagnoosia, pelkkä huoli riittää!
Lämpimästi tervetuloa!
Lisätietoa: Nina Fisk, [email protected], p. 050 540 7733