Valitse sivu

Puhuminen poistaa häpeää

Kampanja ollut sosiaalisessa mediassa keskiviikkona 15.4.2020

 

Psyykkisesti oireilevan läheisenä jättää usein kertomatta muille perheen tilanteesta.

Lapset peittelevät asiaa suojellakseen vanhempiaan ja aikuiset pelkäävät toisten ihmisten tuomitsevia ja arvostelevaa suhtautumista.

Pelko on joillekin todellinen, sillä ystävät kaikkoavat tai ottavat etäisyyttä vain siksi, koska he eivät tiedä mitä sanoa tai tehdä tai pelkäävät tilannetta itse. Useimmilla on kuitenkin ystäviä, jotka jaksavat kuunnella, mutta jotkut omaiset ovat miettineet, miten paljon ystäviään voi asioillaan kuormittaa.

Pelko lannistaa ja kangistaa aiheuttaen lisää surua ja ahdistusta.

On myös omaisia ja läheisiä, jotka ymmärtävät vasta aikuisina olleensa lapsiomaisia ja ahdistus tulee vasta jälkikäteen.

Joillekin tulee jopa yllätyksenä, että toinen ahdistuu tai masentuu vasta aikuisena lapsena kokemastaan epävarmuudesta, tsemppaamisesta ja liiasta vastuullisuudesta.

FinFamissa käytämme käsitteitä mielenterveysomainen tai -läheinen ihmisistä, joille tärkeä ihminen on sairastunut psyykkisesti.

Omaisena ja läheisenä oleminen ei näy päälle päin.

Kenestäkään ei voi tietää mitä he ovat käyneet tai käyvät läpi perheissään.

Siksi rohkaisemme kaikkia, joilla on huoli toisen mielenterveydestä tai huoli omasta jaksamisestaan tai pelko oman hyvinvoinnin puolesta, puhumaan asiasta jollekulle läheiselle tai ottamaan yhteyttä FinFameihin Suomessa.

Puhuminen poistaa häpeää ja auttaa toipumaan. Puhuminen poistaa ahdistusta, selvittää pelon sumentamaa mieltä ja ajatuksia sekä auttaa ymmärtämään, ettet ole yksin.

Älä jää yksin.

p.044 303 62 82 tai 044 5454 628

 

 

Kuvateksti:

Oletko mielenterveysomainen tai -läheinen? He ovat äitejä, isiä, puolisoja, kumppaneita, lapsia, sisaruksia, isovanhempia, sukulaisia, ystäviä, naapureita, työkavereita.

Siis aivan tavallisia ihmisiä, joille tärkeä ihminen oireilee psyykkisesti.

Usein häpeä perheen tilanteesta estää hakemasta apua.

Estä sinä häpeää vähättelemästä ongelmaa tai riistämästä rohkeuttasi ja hae apua ajoissa

Älä jää yksin.

Kenelle?

Mielenterveysomaiset

Kaikki, jotka tarvitsevat keinoja arjen hyvinvoinnin ylläpitämiseen

Milloin?

Alkuperäinen kampanja julkaistu Facebookissa 14.-26.4.2020

Tarkoitus?

Mielenterveysomaisten kokemaa -kampanja tuo esiin omaisten kokemuksia tuesta ja avusta, joita he ovat FinFami Satakunta ry:ltä saaneet. Voit ammattilaisena käyttää kampanjan tietoja asiakastyössäsi, kun ohjaat omaisia avun piiriin. Jos läheisesi tarvitsee apua tai tukea mielenterveys-omaisena tai -läheisenä, voit viedä heille tietoa tarjoamastamme tuesta. Omaiset eivät jää yksin.

Lisätietoja

Jos haluat lisätietoa yhdistyksen toiminnasta tai mielenterveysomaisten edunvalvonnasta, ota yhteyttä 

Elina Uusivuori

p. 044 545 4628

[email protected] 

 

Pin It on Pinterest