Valitse sivu

Omainen voi olla minkä ikäinen tahansa

Kampanja ollut sosiaalisessa mediassa torstaina 23.4.2020

 

Mielenterveysomaiset ja -läheiset pelkäävät usein toisten reaktiota ja siksi eivät halua kertoa perhetilanteestaan kenellekään ulkopuoliselle.

Saattaa olla kova paikka mennä esimerkiksi perhejuhliin ja nähdä muiden perheiden eteenpäin meneviä ja opiskelemaan pyrkiviä nuoria, kun kotona olivat samat unelmat, mutta nyt niistä ei välttämättä tule mitään.

Myös isovanhemmat kokevat usein surua ja huolta lapsenlapsensa psyykkisestä sairastumisesta ja oman lapsensa sairastuneen nuoren vanhemman jaksamisesta. Psyykkinen sairaus näyttäytyy sukupolvet ylittävänä huolena perheissä.

 

Suomessa on myös monia yksinhuoltajaperheitä, joissa perheen ainoa huoltaja sairastuu psyykkisesti. Tällöin huolta, häpeää ja turvattomuutta kokevat lapset ja isovanhemmista voi tulla yllättäen lasten huoltajia.

FinFamit ympäri Suomea auttavat perheitä selviämään tilanteessa, jossa yksi sairastuu ja monen maailma muuttuu.

”En ole koskaan kertonut lapseni sairastumisesta kenellekään. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kerron siitä”, sanoi omainen tullessaan omaisneuvontaan.

Mielenterveysomainen ja -läheinen voi olla minkä ikäinen tahansa.

Toivomme, että omaistilanteista riippumatta omaiset ja läheiset hakevat apua, kun huoli herää ja, kun yksi sairastuu ja monen maailma muuttuu.

Älä jää yksin.

 

Lisätietoa toiminnastamme löydät kotisivuiltamme https://www.finfamisatakunta.fi 

Lisätietoa FinFameista ympäri Suomea: https://finfami.fi/jasenyhdistykset/ 

 

 

Kuvateksti:

’Olen uskaltanut puhua surustani kodin ulkopuolella.’

 

Kuvassa vakavailmeinen mies, sivuprofiili.

Kenelle?

Mielenterveysomaiset

Kaikki, jotka tarvitsevat keinoja arjen hyvinvoinnin ylläpitämiseen

Milloin?

Alkuperäinen kampanja julkaistu Facebookissa 14.-26.4.2020

Tarkoitus?

Mielenterveysomaisten kokemaa -kampanja tuo esiin omaisten kokemuksia tuesta ja avusta, joita he ovat FinFami Satakunta ry:ltä saaneet. Voit ammattilaisena käyttää kampanjan tietoja asiakastyössäsi, kun ohjaat omaisia avun piiriin. Jos läheisesi tarvitsee apua tai tukea mielenterveys-omaisena tai -läheisenä, voit viedä heille tietoa tarjoamastamme tuesta. Omaiset eivät jää yksin. 

Lisätietoja

Jos haluat lisätietoa toiminnasta tai mielenterveysomaisten edunvalvonnasta, ota yhteyttä

Elina Uusivuori

p. 044 545 4628

[email protected] 

Pin It on Pinterest