Valitse sivu

Hyvinvoinnista huolehtiminen auttaa voimaantumaan

Kampanja ollut sosiaalisessa mediassa sunnuntaina 19.4.2020

 

Pahimmasta kriisistä selvittyään mielenterveysomaiset ja -läheiset usein pohtivat, miten heidän elämänsä muuttuu läheisen sairastuttua. Usein ajatellaan, että psyykkisesti sairastunut kotiutuu sairaalajaksolta täysin parantuneena. Psyykkisesti sairastunut tarvitsee tukea ja apua vielä tämän jälkeenkin.

Sairastuneen hoitoa pyritään ja sitä on nyt jo viety entistä enemmän avohoidon muotoon. Tulevaisuudessa tilanne on se, että psyykkisesti sairastuneita pyritään hoitamaan mahdollisuuksien mukaan myös kotona.

Omaisille ja läheisille tämä saattaa tarkoittaa entistäkin suurempaa vastuuta sairastuneen asioiden hoitamisesta ja hänen hyvinvoinnistaan.

Useat omaiset ja läheiset auttavat jo nyt sairastunutta kotitalousasioissa, raha-asioissa, asioinneissa ja lääkehoidossa ja saattavat olla jopa ainoita sairastuneen sosiaalisia kontakteja. Omaiset elävät sairastuneen ahdistuksessa ja henkisessä huonovointisuudessa mukana lähes joka päivä. He myös näkevät läheltä muutokset parempaan ja huonompaan. Ja tietävät pienimmistäkin merkeistä milloin toinen ei voi hyvin tai alamäki alkaa.

Tämän lisäksi omaiset ovat huolissaan sairastuneen voinnista lähes koko ajan. Tilannetta ei helpota se, että vain 3 % mielenterveysomaisista saa omaishoidon tukea.

FinFamiPerheen tehtävänä on auttaa omaisia jaksamaan raskaassa arjessaan.

Lempeä viestimme on, kun omainen huolehtii omasta hyvinvoinnistaa hän jaksaa paremmin tukea sairastunutta.

Tähän liittyy tunteiden käsittelemistä vertaistukiryhmissä, ratkaisujen löytyminen tilanteeseen ja kriisien yli pääseminen omaisneuvonnassa, mutta myös se, miten mielenterveysomaiset voivat rauhoittaa omaa mieltään ja keskittyä oman hyvinvointinsa ylläpitämiseen raskaassa arjessaan.

 

Lisätietoa FinFami Satakunta ry:stä https://www.finfamisatakunta.fi/ 

Valtakunnallisen FinFamiPerheen tiedot löytyvät: https://finfami.fi/jasenyhdistykset/ 

Jos tarvitset kriisi- ja keskusteluapua voit soittaa FinFami Satakunta ry:n puhelimiin 044 303 62 82 tai 044 5454 628 arkisin 9-15.

Älä jää yksin.

 

Kuvateksti:

Koetko olevasi neuvoton ja keinoton psyykkisesti oirehtivan omaisena tai läheisenä?

FinFami Satakunta ry:n hyvinvointi-illoissa ja omaiskursseilla saat vinkkejä ja keinoja oman hyvinvointisi lisäämiseen ja ylläpitämiseen.

96% osallistujista koki jaksamisensa ja 83% itsetuntemuksensa lisääntyneen.

Älä jää yksin.

Kenelle?

Mielenterveysomaiset

Kaikki, jotka tarvitsevat keinoja arjen hyvinvoinnin ylläpitämiseen

Milloin?

Alkuperäinen kampanja on julkaistu Facebookissa 14.-26.4.2020

Tarkoitus?

Mielenterveysomaisten kokemaa -kampanja tuo esiin omaisten kokemuksia tuesta ja avusta, joita he ovat FinFami Satakunta ry:ltä saaneet. Voit ammattilaisena käyttää kampanjan tietoja asiakastyössäsi, kun ohjaat omaisia avun piiriin. Jos läheisesi tarvitsee apua tai tukea mielenterveys-omaisena tai -läheisenä, voit viedä heille tietoa tarjoamastamme tuesta. Omaiset eivät jää yksin. 

Lisätietoja

Jos haluat lisätietoa toiminnasta tai mielenterveysomaisten edunvalvonnasta, ota yhteyttä

Elina Uusivuori

p. 044 545 4628

[email protected] 

Pin It on Pinterest