Valitse sivu

Puutarha

Kampanja ollut sosiaalisessa mediassa perjantaina 27.3.2020

 

Keväällä valon lisääntyessä säiden lämmetessä voi alkaa suunnitella oman pihan tai puutarhan hoitamista.

Puutarhan kukkaloistoa suunnitellessa mieli askartelee miellyttävien suunnitelmien toteuttamiseksi. Kukkien ja kasvien istuttaminen on mukavaa puuhaa, johon uppoutua. Pihapiirin pienten eläinten pesänrakennuspuuhia on myös ilo seurata.

Jos itsesi ei ole puutarhaa voit, vaikka ihailla sisäkukkia ja niiden herkkyyttä ja kauneutta. Kasvien ja kukkien hoitaminen hoitaa myös mieltä.

Kuvateksti:

Keväällä puutarhan hoitamiseen ja kasvien istuttamiseen uppoutuminen vie ajatukset kesään ja kauneuteen.

Aloita kevään kukkaloiston suunnitteleminen ja puutarhasi hoivaaminen säiden lämmetessä ja auringonvalon lisääntyessä.

Jos sinulla ei ole puutarhaa, voit istuttaa rairuohoa pääsiäisen iloksi tai sisäkukkasi isompiin ruukkuihin.

Kukkien hoivaaminen, kevään merkkien huomioiminen ja pihapiirin eläinten kevätpuuhien seuraaminen hoivaavat myös mieltä.

 

Kuvassa tyttö kastelee kukkia, auringonkukka ja pieniä kasveja ruukuissa. Kuva ladattu kuvapalvelimesta Pexels.

  

Kuvat: Elina Uusivuori

Kenelle?

Mielenterveysomaiset

Kaikki, jotka tarvitsevat keinoja arjen hyvinvoinnin ylläpitämiseen

Milloin?

Alkuperäinen kampanja julkaistu Facebookissa 23.3.-9.4.2020

Tarkoitus?

Kampanjan kuvia ja tekstejä voi käyttää edelleen arjen hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Ota itsellesi aikaa ja tutustu Toivontuoja -kampanjan sisältöön.

Hyvää hyvinvointimatkaa!

Lisätietoja

Jos tarvitset tukea ja apua mielenterveysomaisena, ota yhteyttä

Salla Ristolainen

p. 044 303 6282

[email protected]

Pin It on Pinterest